torstai 16. heinäkuuta 2015

Ränsistynyt ranch - syntynyt

10.6.2015 allekirjoitettiin kauppakirjat ja Pellonpään tila on nyt meidän!



Siinä se nyt on! Talon runko on noin 200-vuotta vanha ja haaveissamme on saada se esille.


Maalaismaisemaa pihatieltä: vanhoja hevosten vedettäviä auroja ym. työkonetta. 


Vanhassa kukkapenkissä jättiunikot nupullaan. Ukkoskuuro piiskasi ne sitten lopulta maahan enkä ehtinyt kukkaloistoa kuvata. 


Lehtimetsän reunamilta löytyi vanha riihi, jossa oli kirkkoreki ja hevosen vetämät kahdet tukkireet.
  

Tilaan kuuluu myös rantapalsta, josta aukeaa upea maisema kauniille Pielisen selälle.















Vähän yli 20 hehtaaria metsää, hieman peltoa ja pihapiiriä, vanha päärakennus, purkutuomion saanut navettarakennus ja pieni aitta, ikivanha riihi ja paljon, paljon roskaa odottaa uusia touhuajia.


2 kommenttia:

  1. Huikeat maisemat! Mielenkiinnolla jään odottelemaan uusia postauksia! Ihania aarteitakin varmaan tuolta löytyy...Touhukasta kesää!

    VastaaPoista
  2. Maisemat ovat todella upeat. Tasamaan tallaaja aivan silmät ymmyrkäisinä kaikesta kauniista.
    Aarteita mekin odotamme löytävämme, mutta vielä ei ole eteen tullut kuin ikivanha leipälapio. Toisaalta urakkamme on vasta alussa...

    Kiitos viestistäsi, Heli-Hannele Beach house kitchenistä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit. Teit meidät iloisiksi :)
Arvostamme mielipidettäsi kovasti.

Tervetuloa toistekin!