tiistai 21. heinäkuuta 2015

Terve löyly, terve lämmin, terve kiehuva kivonen...

Kun asukkaat ennen vanhaan muuttivat uusille asuinpaikoille, he rakensivat ensimmäiseksi saunan. Niinpä mekin. Tai oikeammin korjattiin entinen sauna löylykuntoon.

Saunamme sijaitsee Matalanrannassa, Pielisen Kojonselällä. Nimi ei ole enne, sillä ranta on todella äkkisyvä. Muutaman metrin päässä on jo viitisen metriä pohjaan ja muutaman kymmenen metrin päässä jo parikymmentä metriä pohjaan. Ei tarvitse pitkästi kahlailla päästeäkseen uintivesille! Ranta on louheikkoinen ja meidän mielestämme todella kaunis, karulla tavalla upea...



















Entisellä omistajalla oli silmää luonnon taiteelle ja muutamalla puukon vedolla hän on loihtinut lukemattoman määrän eläinhahmoja rannalle.






















Sauna on ollut aikoinaan savusaunana ja sen seinät ovat vieläkin mustat ja kun oikein mielikuvitusta käyttää, voi nuuskutella hienoista savun tuoksua tänäkin päivänä.















Saunasta on uusittu välikatto, lattia, kiuas, lauteet, ikkunapuitteet, kivijalat, lisätty vesihanat ja terassi. Entistä on vain runko ja katto, niin ja pikkuruinen terassi; "pukuhuone" oven edessä. Myös paikka on entinen, emme siirtäneet saunaa kuin vain hieman ylös päin, kun uusimme nurkkakivet.



Vanha välikatto oli todella alhaalla ja jouduimme katkaisemaan alemman kurkihirren pois, jotta saisimme hieman enemmän tilaa ja ilmaa hengittää. Uusimme myös eristystä.


Oven jätimme ennalleen. Karmi on todella matalalla, koska ennen vanhaan sauna oli pyhä paikka, jonne piti nöyränä kulkea. Niinpä jätimme sen entiselleen. Kuvasta näkee myös hyvin vanhat ja mustuneet savusaunan hirret. Hirsien iästä tai aikaisemmasta paikasta (tai paikoista) meillä ei ole vielä mitään tietoa.


Työasennot olivat välillä suorastan surkeat ja työturvallisuus kadoksissa, mutta onneksi haaveritta selvittiin.


Vanhojen harkkojen poistoa ja kiviä tilalle. Pikkuisen oli taiteilemista, että kivestä oikea kohta löytyi, mutta aika vaivattomasti homma hoitui.





Rempan lopun häämöttäessä päätimme rakentaa terassin saunan sivustalle. Ajattelimme, että siinä on kiva vilvoitella löylyjen ohessa.


Siinä se sitten on: ensimmäiset löylyt on otettu ja niin leppoisat löylyt lähti, että Preiskarin rantasauna sai voittajan!!



Ensimmäiset tulet rapaistu ja kuvasta huomasin myös, että asennettiinhan me sinne myös vesijohtokin! 
















Samalla huomioitiin myös tiskipaikka, joten hana odottaa vain asentamista (ja sitä tiskauspaikkaa eli allasta), mutta kaikki aikanaan.



Jännä "sattuma" tapahtui myös, kun lämmiteltiin saunaa valmiiksi ensimmäiseen kylpyhetkeen, niin tuli ukonilma ja raju vesisade. Ennen vanhaan uskottiin saunassa asuvan haltijoita, varsinkin tulen väkeä, joka karkottaa muiden väkien aiheuttamia sairauksia eli vihoja. Erityisen hoitavaksi sauna on voitu tehdä lämmittämällä se ukkosen särkemillä puilla. Tällöin on ajateltu saatavan voimaa myös ukkosen väeltä. Me emme lämmittäneet saunaa ukkosen särkemillä puilla, mutta kuuntelimme ukkosen jyrinää.
Onkohan meidän Matalanrannan saunatonttu kiitollinen päästessään töihin monen vuoden odottelun jälkeen...

1 kommentti:

  1. Lisätty kuva kiukaasta, joka tipahti aikaisemmasta postauksesta pois

    VastaaPoista

Kiitos, kun kommentoit. Teit meidät iloisiksi :)
Arvostamme mielipidettäsi kovasti.

Tervetuloa toistekin!